lauantai 2. maaliskuuta 2013

BikBok @ Tampere

Torstaina tänne Tampereelle avattiin kauan odotettu BikBokin liike Koskikeskukseen, ja pakkohan oli itsekin lähteä tutustumaan tarjontaan! Torstaiaamuna liike oli niin täynnä, että kävelin suosiolla ohi, mutta illalla oli jo väljempää ja uuden kierroksen tein sitten perjantai-aamuna - avajaisviikonlopun -30 % kaikesta oli liian hyvä tarjous ohitettavaksi! Tälläistä tarttui mukaan (hinnat ennen alennusta):

 -musta peplumpusero 24,95 €, turkoosi sifonkinen kauluspaita 14,95 €, valkoinen viskoosikauluspaita 24,95 €-

Olen tällä hetkellä tykästynyt tälläisiin siistimpiin yläosiin, ja etenkin pitkähihaiselle peplum-puserolle oli tarvetta! Täydellistä valkoista paitaa olen myös etsinyt jo kauan, ja nyt tuntuu että vihdoin tärppäsi!

-rannekoru 3,95 €-

Lisäksi mukaan tarttui siro love-rannekoru, joita olen kultaisena ihastellut monessa blogissa! 

Oletteko jo ehtineet tutustumaan BikBokiin? Minulla oli aika suuret odotukset liikkeen suhteen, ja ne kyllä täyttyivät! Ja tosiaan vielä sunnuntaihin asti saa -30 % alea kaikesta eli sinne siis!

Ei kommentteja: